Lääke- ja kemianteollisuuden tuotantoympäristöissä korostuvat suuren nopeuden ja volyymin lisäksi merkinnän tarkkuuden tärkeys. Samalla äärimmäiset tuotanto-olosuhteet, erityisvaatimukset tuotteiden säilytyksessä sekä kemiallisten aineiden yhteensopivuus merkintäteknologian kanssa vaativat ratkaisun löytymiseksi vahvaa ymmärrystä sekä toimialasta ja laiteteknologiasta.
Lääketeollisuudessa tuotetieto ja -tunnistemerkinnät ovat tärkeäitä tuotteen turvallisuuden ja jäljitettävyyden kannalta. Pakkausmerkintöjen avulla varmistetaan, että lääkeketjuun pääsee vain laillisia ja asianmukaisen myyntiluvan saaneita lääkevalmisteita samalla kun merkintäsäätely on muuttuvaa.
Meille on tärkeää perehtyä asiakkaamme prosesseihin, jotta osaamme tarjota sopivinta ratkaisua ja merkintäteknologiaa. Lisäksi huolehdimme merkintälaitteiden asennuksesta, käyttökoulutuksesta ja huollosta sen koko elinkaaren ajan.
Korkealaatuiset ja monipuoliset merkintälaitteemme ovat lähes 50 vuoden tuotekehityksen tulosta. Myös Getran ammattitaito ja osaaminen ovat seurausta menestyksekkäästä yhteistyöstä kaltaistesi asiakkaiden kanssa. Näin takaamme, että yhdessä löydämme ratkaisun, jossa huomioidaan toimialasi ja tuotantoympäristösi erityispiirteet.
Tarjoamme kaikille laitteillemme koko maan kattavan huoltopalvelun, joka takaa laitteen tehokkuuden ja toimintavarmuuden. Suosittelemme huoltosopimuksen solmimista. Vikatilanteen syntyessä teemme parhaamme varmistaaksemme, että voitte jatkaa toimintaanne mahdollisimman nopeasti.
Huoltoteknikoidemme korkea ammattitaito perustuu laitevalmistajan koulutuksiin sekä vankkaan kokemukseen asiakkaidemme tarpeiden täyttämisestä. Lisäksi heillä on kaikki vaadittavat turvallisuuskoulutukset, kuten hygieniapassi, EA-lupa, työturvallisuuskortti ja tulityöluvat.
Huoltoteknikoillamme on voimassa oleva työturva- ja sähköturvallisuuskortti.
Yhteistyö asiakkaan kanssa takaa onnistumisen. Ratkaisun löytäminen asiakkaamme tuotteen tunnistettavuuden ja jäljitettävyyden parantamiseksi on meille tärkeää, ja kaiken toimintamme ytimessä.
Lääke- ja kemianteollisuuden toimialoilla meihin luottavat nämä tyytyväiset asiakkaat.